Paluuta arkeen

Omalla laillaan tuntuu helpottavalta, kun arjen kuviot asettuvat kohdalleen: töihin, kotiin, lapset harrastuksiin, kauppaan, treeneihin - maanantaina musiikin teoriaa, tiistaina uintia, keskiviikkona juoksua, torstaiaamuna salille. Perjantaiaamuisin käyn laulutunnilla, ja ennen sitä ehtisin joogaan tai sitten ehkä työpäivän jälkeen Pian vetämään pumppiin, ellei tule töissä yllätyksiä eteen. Lauantai hakee vielä juttuaan, ehkä järkevin olisi pitkä juoksulenkki, sitä kun ei oikein muualle saa järjestettyä. Uintikaveri ehdotti astangajoogatuntia lauantaille, se voisi olla vaikka kevyemmän viikon ohjelmassa. Sunnuntaiaamuisin on pitkä uintitreeni. Mihinköhän väliin laitettaisiin vielä pyörälenkki ja yksi salikäynti? Eikä toinen lepopäivä viikossa olisi sekään pahitteeksi.

En ole juuri tehnyt yhdistelmätreenejä Karjala Triathlonin yhteistreenejä lukuunottamatta. Keväällä kävin muutamia kertoja ensin pyöräilemässä ja sen jälkeen heti juoksemassa, mutta jotenkin se on jäänyt. Ehkä noita olisi syytä tehdä tässä syksyn aikana, kun vielä pystyy ajamaan maantiepyörällä. Toki talvella voin käydä spinningissä ja mennä sen jälkeen hetkeksi matolle juoksemaan. Jos Huhtariin saataisiin vielä uimahalli, siellä voisi tehdä triathlontreenit sisätiloissa!

Tiistain uintitreenit

Janin pitämissä treeneissä uitiin sekauintia, ja totesin taas, että perhonen ei suju. Onneksi halli on tuohon aikaan jo yleisöltä suljettu ja olin reunimmaisella radalla... ;) Sitten uimme piteneviä pätkiä kovaa vaparia ja jälleen laudalla jalkapotkuja. Jaloista löytyy ruutia, mutta joku ihan uusi lihas on nyt sunnuntaista lähtien ilmoitellut olemassaolostaan tuolla vasemman pakaran sivulla, auts.

Keskiviikkona kevyt juoksulenkki

Hölkkäsin ensin 20 min pyöräilevien lasten perässä keskustan suuntaan, ja sitten yksikseni Tirilän polkuja vielä 40 min. Onna osaa hienosti sopeuttaa vauhtinsa minun juoksuuni, mutta Vella ajaa "aina täysillä", ja yhdessä tytöt painelivatkin jossain kaukana, vain Vellan pinkki fleece vilahti esiin silloin tällöin ennen seuraavaa käännöstä. 

Olen aiemmin tykännyt juosta asfaltilla, mutta ilmeisesti polkujen vaihtelevammat muodot, jotka tekevät jokaisesta askelesta hieman erilaisen, rasittavat jalkoja vähemmän? Yhä enemmän huomaan juoksevani mieluummin polkuja pitkin. Myös tien reunan vaihtaminen säännöllisesti tekee hyvää. Nyt tuntui oikean polven seudulla jalan sisäsyrjällä pistoksia, mutta osasyynä voi olla, että kaaduin muutaman päivä sitten pyörällä, ja juuri tuolla alueella on aika mojovia mustelmia. Monet muut pienet kiristykset ja pistokset menevät ohi, kunhan niitä ei liikaa ajattele. Tunne oli kevyt, ja vaikka syke oli 135 luokkaa, ei hengästyttänyt. Aerobinen kynnykseni on siis sen yläpuolella, vaikka yhdessä testissä se siihen määritettiinkin pari vuotta sitten. Matkaa kertyi 8,7 km, aikaa kului tasan tunti, keskisyke 128, max 148.