keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Motivaatio-ongelmia

Pahoitteluni niille, jotka ovat täällä turhaan kurkkineet uusia kirjoituksia! Minulla oli melko paha motivaation puute, mikä heijastui vaikka minne, kuten tänne.

Vanha lonkkavammani (rasitusosteopatia keväältä 2012) jätti jälkeensä polttelua, ja ortopedi epäili sen johtuvan labrumvauriosta, josta näkyi viitteitä magneettikuvissa. Koska polttelu ja ärsytys ovat vielä tänäkin vuonna olleet liikkumista rajoittavia ja levossakin haitanneet, niitä lähdettiin tutkimaan lisää. Lonkka magneettikuvattiin lokakuun puolivälissä uudelleen sekä ilman että varjoaineen kanssa. Varjoaine ei tietenkään osunut niveleen ensimmäisellä, toisella eikä kolmannellakaan yrittämällä *AARGH!*, ja lonkka oli useita päiviä niin kipeä, ettei tehnyt mieli urheilla millään lailla.

Viimein - onneksi - lasten harrastusten kautta löytynyt Terhi kutsui taas seurakseen lenkille, ja oli ihan pakko lähteä. Eikä sattunut lonkkaan yhtään! Eikä sen jälkeenkään. Olikohan varjoaineella parantava vaikutus? ;)

Entä kuvauksen tulos? Uskomatonta kyllä, ei mitään magneetilla havaittavia vaurioita! Kuitenkin kipu löytyi myös tämän ortopedin vastaanotolla, kun lonkkaa kierrettiin sisään ja jalkaterää ulos jalan ollessa koukussa. Nyt seurataan tilannetta pari kuukautta, ja tarvittaessa lähdetään artroskopiaan. Epäilynä on nyt jokin lihas- tai jänneongelma. :/

Arctic Trophy

Tuollaisen lorviviikon jälkeen voi olla paha lähteä liikkeelle, koska sohva on niin mukava. Näin kävi, ja painoakin taas tuli *huoh*. Välillä pakottauduin, mutta tämä marraskuinen pimeys ja vesisade eivät kyllä auttaneet asiaa. Lopulta ratkaisuksi tuli koirajuoksukisa, johon ihan periaatteesta ilmoittauduin, kun kerran täällä päin sellainen taas järjestettiin. Kyseessä oli Arktiset Vetokoirat ry:n Arctic Trophy 3.11.2013. Osallistuin harrastesarjaan, koska päätin, että ylipainoiset menevät harrastesarjaan. Miehet ja naiset olivat samoissa luokissa, mutta vaihtoehtoina olivat siis kilpa- ja harrastesarja. Miehiä osallistui neljä, kaikki kilpasarjassa, ja naisia kuusi, joista neljä harraste- ja kaksi kilpasarjassa. Nämä ovat pieniä kisoja, mutta epäilen, että suosio kasvaa tulevaisuudessa. Lähdöt olivat minuutin välein, ja minulle sattui toinen lähtövuoro.

Inke-koirani tajusi välittömästi lähdön jälkeen, että nyt saa mennä, ja pieneksi lihavaksi belgianpaimenkoiraksi se viipotti ja kiskoi käsittämättömän sitkesti! Siitä oli todellista apua, etenkin, kun saimme ennen 300 m nousua näkyviimme mäkeä tallustavan edeltäjämme, eikä jättimäisen ylämäen (Myllymäen laskettelukeskus) kiipeäminen ole useinkaan ollut niin helppoa. Matkantekoa ja vauhtia rajoitti kuitenkin yleisesti maasto, joka oli erittäin mäkistä, ja siellä, missä ei ollut mäkeä, oli vetistä suota. Alamäessä en uskaltanut painella koiran vauhtia, koska siinähän olisivat jalat hajonneet ja vaikka mitä muutakin voinut käydä, eli oli pakko jarruttaa, ja epätasaisessa suomaastossa taas piti juosta melko varovaisesti. Hauska tilanne tuli, kun saimme kiinni edessä juoksevan koirakon, joka oli nainen saksanpaimenkoiran kanssa, ja uupuneiden juoksijoiden koirat pääsivät tekemään tuttavuutta kesken kisan. Kaksi toisilleen vierasta narttukoiraa (huomaa vielä rodut!) olivat heti kavereita, ei mitään ärhentelyä, yhdessä juostiin lähes maaliin asti miltei rinnakkain! Maalissa kävimme vielä moikkaamassa, ja edelleen tytöt olivat hyviä kavereita. :) Tästä laitan kuvia heti, kun ehdin.

Tuloksiin: matka oli todellisuudessa 2,2 km, jonka mittasin Kansalaisen Karttapaikasta. Minulta meni siihen aikaa 11.13, eli pääsin lähes viiden minuutin km-vauhtia maaliin. Sarjassani oli toinen. Voittaja oli entuudestaan tuttu, kovasti sporttinen nainen erittäin innokkaan samojedinkoirauroksen kanssa. :) Myös heillä oli hyvä vauhti ylämäessä, tulivat nimittäin meidän perässämme. Olen oikein tyytyväinen aikaani. Tästä kun saisi 10 kg pois, niin se olisi siinä.

Kärryluokkia katsellessa alkoi kiinnostaa kickbike. Sillä olisi varmasti hauskaa ajella koiran kanssa! Mutta millähän ajalla? Jätetään hautumaan.

Siitä eteenpäin

Kaikkeni olen yrittänyt. Otan päivittäin pellavansiemenöljyä (yäk!), lohiöljykapselin, 50 ug D-vitamiinia sekä monivitamiinivalmistetta. Omegoiden pitäisi edesauttaa pään pysymistä kasassa. Pyöräilen työmatkat, jotta saan edes jollain lailla valoisaa ulkoilua. Yritän ulkoilla valoisalla aina, kun mahdollista. Treeniohjelmaa en edelleenkään ole saanut aikaiseksi, mutta päätin toistaiseksi käydä uimassa vain sunnuntaiaamuisin, koska silloin on paras vahdinta, ja lisätä sitä myöhemmin. Nyt pitäisi lisätä lihaskuntotreenin osuutta, joten yritän käydä bodypumpissa, salilla tai kahvakuulassa pari kertaa viikossa. Juostakin pitäisi kolme kertaa viikossa, jotta siinä pysyy tuntuma, ja energiankulutushan siinä on ihan omaa luokkaansa jo laihdutuksenkin kannalta. Tuosta on helppo laskea, että kuusi treeniä viikossa on kasassa, ja enää jää murheeksi niiden järkevä asettelu työpäivien lomaan.

Sellainen yhtälö kuin trimmattu kroppa, siisti koti ja pirteä nainen on pirun hankala. Meillä tuo kotijuttu tahtoo aina jäädä muiden jalkoihin. Olen iltaisin ihan sippi ja tahdon aikaisin nukkumaan. Uni on ilman muuta oleellinen komponentti hyvinvoinnissa, ja jos se jää vähiin, menee helposti muukin elämä mullin mallin, olen huomannut. Kofeiinin määrää olen vähentänyt, ja se tuntuu nyt parantaneen uneni laatua. Selvästi myös alkoholi haittaa unta, eli ei enää viiniä arki-iltaisin edes pihvin kanssa.

Meillä olisi ollut triathlonleirikin, mutta se ei sitten sattunutkaan muuhun ohjelmaan, mikä oli iso harmi. :/

Isänpäivänä pääsimme mieheni kanssa pitkästä aikaa juoksemaan yhdessä kympin, mikä on ollut positiivisimpia juttuja tässä! Mahtavaa! Seuraavaa lenkkiä odotellessa.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pyöräilykeliä

Eilen aamulla raivoisa siivous, sitten mahtavassa auringonpaisteessa Ollin kanssa uutta fillaria testaamaan, mistä äkkiä kotiin, suihkuun ja Lahteen illaksi ja yöksi juhlimaan kollegoiden 30-vuotista taivalta. Aamulla Lahdesta Lappeenrantaan, lasagnea nassuun ja taas äkkiä pyörien päälle testaileen. ;)

Eilisen lenkin teimme Hanhikemppiin ja Vihtolaan. Ruska loistaa upeana! Nähtiin miehiä hirvijahdissa passissa teiden varsilla, tupsujalkaheppa kentällä ja uteliaita lihamulleja laitumensa portilla. Matkaa kertyi 26 km, aikaa meni 1'30, kun toinen meistä oli ekaa kertaa liikenteessä ilman jalkajarrua ja lukkopolkimilla. Sormia ja varpaita välillä viileys nipisteli, mutta dhb:n haalaritrikoot ja takki toimivat erinomaisesti. 

Vaihdoimme muuten maantiepyörääni spedepolkimet (Shimano SPD), jotta voin käyttää lenkeillä työmatkakenkiäni, jotka ovat tri-kenkiä triplasti lämpimämmät. Toisen polkimen lukitus on melko jäykkä, vaikka on löysimmälle säädetty; pitää käyttää reilusti voimaa, että saa klossin paikalleen. :/ Outoa. Myös Ollilla on spedet, koska minusta ne ovat kätevämmät harjoitusklossit helpomman irrotuksen takia, ja niillä pystyy paremmin kävelemäänkin. Tri-kisoissa SPD-SL-malli on ehkä parempi, kun kiinnittää kengät fillariin valmiiksi, nimittäin etteivät vahingossa irtoa lähtötohinassa. Olli ei kuulemma triathloniin aiokaan. *huokaus*

Tänään ajoimme Ilottulan kautta Joutsenoon ja sieltä Raviinitien ja Muukon kautta takaisin kaupunkiin. Vauhtia saatiin kasaan eilistä paremmin, ja 40 km taittui ajassa 1'50. Rauhallista tahtia poljetaan, jotta saadaan mies pysymään ehjänä uudessa lajissa. Hyvin tuo jo liikkuu, kun on selkeä baana alla, mutta kaupungissa kulkeminen pitää suorittaa vielä hyvin varovaisesti. Sää oli kaunis mutta tuulinen, mutta kunnon vastaiseen emme onneksi joutuneet. Ruska on yhä aivan mahtava, monin paikoin värit oikein hehkuvat lehtipuissa, ja tuulessa pöllysi varsinaista lehtisadetta!

Mies ja uusi fillari :D 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Lisää lenkkareita

Kiersin paikalliset urheiluliikkeet, ja täytyy sanoa, että jos ihmisellä on näin leveä räpylä kuin minulla ja siihen päälle muutama jalkaongelma, ei kenkävaihtoehtoja kovin valtavasti ole.

Juoksija-lehden kenkäklinikan ehdottamia NB:n tai Mizunon kenkiä en löytänyt. Sen sijaan vaihtoehdoiksi muuttuivat Asics DS-trainer ja Nike Air Pegasus. Nyt täytyy kehua Intersportin myyjää, sillä kerrankin sattui kohdalle kaveri, joka a) harrasti oikeasti juoksua ja oli juossut maratoneja, b) todella tiesi ylipronaatio-ongelman ja sen seuraukset ja c) uskalsi sanoa mielipiteensä tukipohjallisten käytöstä pronaatiotuetuissa lenkkareissa. Lisäksi hän teki hienon huomion, jota en itse ollut tajunnutkaan, nimittäin että juoksen päkiävoittoisesti! Toden totta, eilen lenkillä analysoin tätä, ja todellakin tulen alas koko jalkapohjalle niin, että paino ei missään vaiheessa ole kantapäällä. Olisin ostanut häneltä kengätkin, jos olisi ollut varmasti sopiva pari saatavilla, mutta koot olivat hieman vähissä.

Yön yli mietittyäni kävin ostamassa toisesta liikkeestä tarjouksessa olleet Pegasukset, joiden ehdoton plussa on pehmeä, vahvikkeeton päällinen, joka ei varmasti ala painaa leikattua jalkaa. Ja ylläri ylläri, poistohyllyssä oli vanhemmat, verkkokankaiset Pegasukset, yhdet ainoat, minun kokoani, ja ORANSSIT, tai sillai liukuvärjätyt oranssi-valkoiset! Ohi en päässyt, pakko oli ostaa nekin, vaikka sisäliikuntaan ja juoksumatolle, ja kyllähän niillä voi kesällä kuivalla asfaltilla ulkoillakin.


Nämä varsinaiset kengät olivat eilen tunnin lenkillä jalassa, ja en niistä pahaa sanottavaa keksinyt. Kiitokset vielä Heidille Facebook-avusta kenkävalinnassa!

Tallikaveri

Jättiläisen kaveriksi hankittiin eilen Kummitus. Kummitus tuntee myös nimen Helmi, sillä Koskarin Pasi sanoi, että tämä on oikea helmi, joten olkoon se fillarin nimi. Helmi on mieheni Ollin pyörä, Ghost Race Lector Pro, ja se on jo vuosikertaa, jota on maahantuojan tammitynnyrissä kypsytetty vuodesta 2012. Siinä on nykytekniikkaa, sähkövaihteet, jotka sopivat mainiosti kissanpennun leikittämiseen täällä sisällä. :) Ohessa kuva Helmistä.

Unesta

Päätin alkaa nukkua tarpeeksi. Käsitykseni mukaan 7,5-8 tunnin unia pidetään riittävinä. Oman kokemukseni mukaan seitsemän tuntia on aika lähellä optimia.

Uusimmassa Tiede-lehdessä on juttu unesta, sen merkityksestä ja vaikutuksesta oppimiseen. Tiesitkö, että vuorokausirytmiämme säätelee aivoissamme molekyylikoneisto, jonka kierros vie reilut 24 tuntia? Meillä on oikeasti kellokoneisto päässämme! Tätä koneistoa päivittää aistimamme valo. Kun vietämme aikaamme iltamyöhään asti kirkkaassa keinovalossa, estyy unta edistävien hermosolujen toiminta. Mitenhän illat saisi hämärämmiksi sisälläkin? Milloinkohan pitäisi alkaa himmentää ja sammutella valoja, jotta unen päästä saisi ongelmitta kiinni?

Syvä uni siivoaa aivoista ylimääräistä kuormaa. Tästäkin syystä elämä näyttää valoisammalta kunnollisten yöunien jälkeen. Se vaikuttaa oppimiseen karsimalla mielestä virheellisiksi todettuja toimintamalleja. REM-uni sen sijaan rakentaa yhteyksiä ja vahvistaa päivällä opittua. REM-uni ("rapid eye movement") eli vilkeuni on unta, jossa näemme usein sekavia unia esim. taistelemisesta ja pakenemisesta.

Solujen energianlähteenä käytämme adenosiinitrifosfaatti- eli ATP-molekyylejä. ATP:n kuluessa elimistöön kertyy sen hajoamistuotetta, adenosiinia, joka viestittää aivoillemme väsymisestä ja unen tarpeesta. Kofeiini blokkaa adenosiinin reseptorit, jolloin emme saa väsymisestä tietoa. Unen tarve ei kuitenkaan todellisuudessa vähene. Liian vähäinen uni altistaa mm. ylipainolle. Voisiko kofeiinin käytön vähentäminen auttaa painonhallinnassa? Toisaalta minä ainakin kaipaan usein pientä boosteria liikkeelle päästäkseni. Monesti kuppi teetä ja myöhäinen juoksulenkki kuitenkin piristävät niin, että unen päästä ei meinaa millään saada kiinni. Kunpa olisi joka päivä mahdollista ulkoilla valoisan aikaan! Tämä on yksi monista syistä, minkä vuoksi haluan ehdottomasti pyöräillä työmatkani.

Kaksi yötä sain nukuttua loistavasti, ja eilisaamuna oloni olikin loistava! Lähdin juoksulenkille puoli yhdeksältä. Kun ensimmäinen vastaantulija golfkentän kohdalla - vanha mies - toivotti hyvät huomenet ja tahtoi moikata koiraanikin, päätin alkaa tervehtiä muitakin vastaantulijoita. Seuraavakin vastaantulija Pappilanniemessä tervehti jo ennen minua, ja fiilikseni parani entisestään. (Juoksukin alkoi rullata, ja kappas vain, kello näytti 26 min, eli taas tuo maaginen n. 25 min, jolloin juoksu alkaa kulkea!) Ilmeisesti ulkoilevat ikämiehet ovat niin sosiaaliselta kuin ruumiilliseltakin pääomaltaan huimasti edellä valtavirtaa. Mutta ei minun kanttini kestänyt enää kadulla vastaantulevia nuorempia ihmisiä moikkailla. Missä vika?

Mielessäni virisi hyviä päätöksiä: merkkaan kaiken liikunnan heti ylös, en syö enää herkkuja töissä, lopetan kokiksen lipittämisen, lopetan tietokoneella pelaamisen, alan suunnitella viikon ruokalistan ennakkoon... Enkä kuitenkaan merkinnyt lenkkiä HeiaHeiaahan ja illala jo pelasin Candy Crush Sagaa. ;) Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Eilisiltana nukahdin mainiosti, mutta ilmeisesti unikiintiöni tuli täyteen aamuyöstä klo 4.20. Tämä on kiusallinen homma, nimittäin riittävät yöuneni ovat ennenkin tyssänneet näin. Ykskaks ei vain nukuta enää. Jos pidän uneni seitsemässä tunnissa tai alle, jää ilmeisesti tarpeeksi univajetta, jotta pystyn nukkumaan aina aamuun asti. Lupaus lokakuulle: käyn nukkumaan aina ennen yhtätoista. Seitsemän tuntia unta klo 23-06.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Uudet lenkkarit

Olen nyt juossut kolme lenkkiä uusilla Kayanoilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin, toisella kertaa vahvike painoi leikattua jalkaterää, ja kolmannella kerralla sattui niin, että piti lyhentää lenkki puoleen. Edellisen kerran, kun lenkkari satutti jalkaa, päädyin lopulta leikkauspöydälle kun isovarpaan tyvinivelen sivuun kehittyi iso bursa. Kerrasta viisastuneena nämä lenkkarit joutavat nyt kiertoon, eli jos jollakulla on tarvetta violetin värisille, 16 km juostuille naisten Kayanoille kokoa 39,5, ottakoon yhteyttä (myyty 10.10., toim. huom.). Edullisesti lähtee, saa tarjota!

Nyt minun pitäisi löytää taas uudet lenkkarit. Haussa leveä lesti, kevyt pronaatiotuki, kiertojäykkä rakenne ja teräosa, jossa ei vahvikkeita leveyssuunnassa. Seuraava ehdokas taitaa olla New Balancen valmistama. Juoksija-lehden kenkäklinikka antaa pari vaihtoehtoa, joista toinen on NB 870, toinen Mizuno Wave Rider. Saisikohan tästä kaupungista Mizunoja jostain?

Lokakuun alku

Viime viikolla kävin vain lyhyillä lenkeillä tiistaina ja keskiviikkona sekä kuntosalilla torstaina. Perjantai oli lepopäivä. Viikon kohokohta oli

Punkaharjun halkijuoksu 10 km

Houkuttelin (tai no, vähäinen vihjaisu riitti) työkaverini Sonjan mukaani juoksemaan Punkaharjulle lauantaina 5.10. Meitä hemmoteltiin upealla, ihanalla aurinkoisella syyssäällä! Sonja-parka joutui käymään jo kukonlaulun aikaan aamulla hevosta ulkoiluttamassa, että ehti matkaan, mutta niin vain oli tyttö pirteänä matkassa, kun hänet kymmenen jälkeen kyytiini noukin. Perille saapuessamme meinasi ensin usko loppua, kunnes löytyi parkkipaikka, jolla rivi autoja, ja järjestävältä organisaatiolta vaikuttava jengi siitä reunamilta. Jos olisin saanut valita, missä kouluni käyn, niin tämä paikka olisi ollut ehdolla aika korkealla: koulurakennus ja urheilukenttä mahtavalla paikalla järven rannalla!

Ilmoittautumisesta selvittiin pienellä sotkulla - sähköposti-ilmoni ei ollut mennyt perille ainakaan ajoissa. Vaatetus mietitytti hieman, sillä vaikka aurinko paistoi, tuuli jonkin verran ja lämpötila oli siinä kympin paikkeilla. Päädyimme molemmat pitkähihaisiin, mutta lopulta lyhythihaisetkin olisivat riittäneet. Numerolaput rintaan ja bussiin. Bussissa oli turistiajelun tunnelmaa. :) Takanamme tuoksui joko vanha hiki tai vanha viina, en ole ihan varma kumpi vai oliko yhdistelmä kyseessä. Hitaasti köröttelimme reitin läpi ja jätimme lapset - joita ei bussissa ollutkaan - ja vitosen juoksijat matkan varrelle samalla "matkaoppaan" eli järjestäjän ohjeita kuunnellen. Harjun portin pihalla oli kiva alkulämmittely, ihan tuli lääkärikymppi mieleen! Tässä oli kyllä enemmän sellaista ruohonjuuritason tuntua... Ihanan eksoottista jotenkin.

Ensin lähti puolimaratoonareiden joukko matkaan ja me kympin juoksijat minuuttia myöhemmin. Jalat olivat ihan spagettia, tuleva veren maku suussa hirvitti jo ennakkoon, ja oloni oli kovin raskas. Mietin viime hetkille asti, josko ottaisin tästä vain mukavan hölkän, mutta sisu ei kuitenkaan antanut periksi. Multivita Energyä oli onneksi matkassa, ja sillä lähti kone käyntiin. Toivottelin Sonjalle hyvää matkaa ja laitoin kakkosen silmään. Muutamaa sataa metriä myöhemmin kuului olkapääni takaa tuttu ääni "päätin sittenkin lähteä mukaasi". :D Puolentoista kilsan kohdalla sain jo kolmosvaihteen päälle ja juoksu alkoi kulkea. Meitä oli viiden juoksijan joukko siinä, jotka melko yhtäaikaa tultiin myös lopulta maaliin. Kilometrit kertyivät kovin vikkelästi, alussa pääsimme jopa 4'30 vauhtia, reilusti yli puolivälin mentiin noin viiden minuutin vauhtia, ja lopussa hidastui 5'30 paikkeille. Olen tosi tyytyväinen vauhtiin. Reitti oli aika mäkinen, välillä tuuli kovaa sivulta, ja onhan minulla tuota massaakin tällä hetkellä, ikävä kyllä. Sitkeästi Sonja siinä vierellä pysytteli, välillä kauhistuin, että hän lähtee minulta vielä karkuun (treenaamatta!!!), ja maaliin tulimme lopulta rinta rinnan, ajat 52:35 ja 52:36. Järjestäjä taisi arpoa meille sekunnin eron, että sai pokaalit jaettua. ;) Me siis tulimme kuntosarjassa toiseksi ja kolmanneksi. Tämä oli minun ensimmäinen sijoitukseni missään aikuisiän juoksutapahtumassa, jee! Laitoin meidät kuntosarjaan, koska viimevuotisissa tuloksissa huonoinkin kilpasarjalainen oli juossut kovempaa kuin minun ratakympin enkkani. Nyt kuitenkin tulokset olivat kilpa- ja kuntosarjoissa ihan sikin sokin. Onkohan tällaiselle kuntosarjalle oikeasti tarvetta, kun on vaikeaa tietää, mihin ilmoittautua?

Kiitokset tapahtuman järjestäjille, matkatoverilleni Sonjalle, säänhaltijalle ja kaikille kilpakumppaneille! Tämä oli hieno tapahtuma, ja olisi hienoa osallistua vastakin.