Vanha lonkkavammani (rasitusosteopatia keväältä 2012) jätti jälkeensä polttelua, ja ortopedi epäili sen johtuvan labrumvauriosta, josta näkyi viitteitä magneettikuvissa. Koska polttelu ja ärsytys ovat vielä tänäkin vuonna olleet liikkumista rajoittavia ja levossakin haitanneet, niitä lähdettiin tutkimaan lisää. Lonkka magneettikuvattiin lokakuun puolivälissä uudelleen sekä ilman että varjoaineen kanssa. Varjoaine ei tietenkään osunut niveleen ensimmäisellä, toisella eikä kolmannellakaan yrittämällä *AARGH!*, ja lonkka oli useita päiviä niin kipeä, ettei tehnyt mieli urheilla millään lailla.
Viimein - onneksi - lasten harrastusten kautta löytynyt Terhi kutsui taas seurakseen lenkille, ja oli ihan pakko lähteä. Eikä sattunut lonkkaan yhtään! Eikä sen jälkeenkään. Olikohan varjoaineella parantava vaikutus? ;)
Entä kuvauksen tulos? Uskomatonta kyllä, ei mitään magneetilla havaittavia vaurioita! Kuitenkin kipu löytyi myös tämän ortopedin vastaanotolla, kun lonkkaa kierrettiin sisään ja jalkaterää ulos jalan ollessa koukussa. Nyt seurataan tilannetta pari kuukautta, ja tarvittaessa lähdetään artroskopiaan. Epäilynä on nyt jokin lihas- tai jänneongelma. :/
Arctic Trophy
Tuollaisen lorviviikon jälkeen voi olla paha lähteä liikkeelle, koska sohva on niin mukava. Näin kävi, ja painoakin taas tuli *huoh*. Välillä pakottauduin, mutta tämä marraskuinen pimeys ja vesisade eivät kyllä auttaneet asiaa. Lopulta ratkaisuksi tuli koirajuoksukisa, johon ihan periaatteesta ilmoittauduin, kun kerran täällä päin sellainen taas järjestettiin. Kyseessä oli Arktiset Vetokoirat ry:n Arctic Trophy 3.11.2013. Osallistuin harrastesarjaan, koska päätin, että ylipainoiset menevät harrastesarjaan. Miehet ja naiset olivat samoissa luokissa, mutta vaihtoehtoina olivat siis kilpa- ja harrastesarja. Miehiä osallistui neljä, kaikki kilpasarjassa, ja naisia kuusi, joista neljä harraste- ja kaksi kilpasarjassa. Nämä ovat pieniä kisoja, mutta epäilen, että suosio kasvaa tulevaisuudessa. Lähdöt olivat minuutin välein, ja minulle sattui toinen lähtövuoro.Inke-koirani tajusi välittömästi lähdön jälkeen, että nyt saa mennä, ja pieneksi lihavaksi belgianpaimenkoiraksi se viipotti ja kiskoi käsittämättömän sitkesti! Siitä oli todellista apua, etenkin, kun saimme ennen 300 m nousua näkyviimme mäkeä tallustavan edeltäjämme, eikä jättimäisen ylämäen (Myllymäen laskettelukeskus) kiipeäminen ole useinkaan ollut niin helppoa. Matkantekoa ja vauhtia rajoitti kuitenkin yleisesti maasto, joka oli erittäin mäkistä, ja siellä, missä ei ollut mäkeä, oli vetistä suota. Alamäessä en uskaltanut painella koiran vauhtia, koska siinähän olisivat jalat hajonneet ja vaikka mitä muutakin voinut käydä, eli oli pakko jarruttaa, ja epätasaisessa suomaastossa taas piti juosta melko varovaisesti. Hauska tilanne tuli, kun saimme kiinni edessä juoksevan koirakon, joka oli nainen saksanpaimenkoiran kanssa, ja uupuneiden juoksijoiden koirat pääsivät tekemään tuttavuutta kesken kisan. Kaksi toisilleen vierasta narttukoiraa (huomaa vielä rodut!) olivat heti kavereita, ei mitään ärhentelyä, yhdessä juostiin lähes maaliin asti miltei rinnakkain! Maalissa kävimme vielä moikkaamassa, ja edelleen tytöt olivat hyviä kavereita. :) Tästä laitan kuvia heti, kun ehdin.
Tuloksiin: matka oli todellisuudessa 2,2 km, jonka mittasin Kansalaisen Karttapaikasta. Minulta meni siihen aikaa 11.13, eli pääsin lähes viiden minuutin km-vauhtia maaliin. Sarjassani oli toinen. Voittaja oli entuudestaan tuttu, kovasti sporttinen nainen erittäin innokkaan samojedinkoirauroksen kanssa. :) Myös heillä oli hyvä vauhti ylämäessä, tulivat nimittäin meidän perässämme. Olen oikein tyytyväinen aikaani. Tästä kun saisi 10 kg pois, niin se olisi siinä.
Kärryluokkia katsellessa alkoi kiinnostaa kickbike. Sillä olisi varmasti hauskaa ajella koiran kanssa! Mutta millähän ajalla? Jätetään hautumaan.
Siitä eteenpäin
Kaikkeni olen yrittänyt. Otan päivittäin pellavansiemenöljyä (yäk!), lohiöljykapselin, 50 ug D-vitamiinia sekä monivitamiinivalmistetta. Omegoiden pitäisi edesauttaa pään pysymistä kasassa. Pyöräilen työmatkat, jotta saan edes jollain lailla valoisaa ulkoilua. Yritän ulkoilla valoisalla aina, kun mahdollista. Treeniohjelmaa en edelleenkään ole saanut aikaiseksi, mutta päätin toistaiseksi käydä uimassa vain sunnuntaiaamuisin, koska silloin on paras vahdinta, ja lisätä sitä myöhemmin. Nyt pitäisi lisätä lihaskuntotreenin osuutta, joten yritän käydä bodypumpissa, salilla tai kahvakuulassa pari kertaa viikossa. Juostakin pitäisi kolme kertaa viikossa, jotta siinä pysyy tuntuma, ja energiankulutushan siinä on ihan omaa luokkaansa jo laihdutuksenkin kannalta. Tuosta on helppo laskea, että kuusi treeniä viikossa on kasassa, ja enää jää murheeksi niiden järkevä asettelu työpäivien lomaan.Sellainen yhtälö kuin trimmattu kroppa, siisti koti ja pirteä nainen on pirun hankala. Meillä tuo kotijuttu tahtoo aina jäädä muiden jalkoihin. Olen iltaisin ihan sippi ja tahdon aikaisin nukkumaan. Uni on ilman muuta oleellinen komponentti hyvinvoinnissa, ja jos se jää vähiin, menee helposti muukin elämä mullin mallin, olen huomannut. Kofeiinin määrää olen vähentänyt, ja se tuntuu nyt parantaneen uneni laatua. Selvästi myös alkoholi haittaa unta, eli ei enää viiniä arki-iltaisin edes pihvin kanssa.
Meillä olisi ollut triathlonleirikin, mutta se ei sitten sattunutkaan muuhun ohjelmaan, mikä oli iso harmi. :/
Isänpäivänä pääsimme mieheni kanssa pitkästä aikaa juoksemaan yhdessä kympin, mikä on ollut positiivisimpia juttuja tässä! Mahtavaa! Seuraavaa lenkkiä odotellessa.
