Unesta

Päätin alkaa nukkua tarpeeksi. Käsitykseni mukaan 7,5-8 tunnin unia pidetään riittävinä. Oman kokemukseni mukaan seitsemän tuntia on aika lähellä optimia.

Uusimmassa Tiede-lehdessä on juttu unesta, sen merkityksestä ja vaikutuksesta oppimiseen. Tiesitkö, että vuorokausirytmiämme säätelee aivoissamme molekyylikoneisto, jonka kierros vie reilut 24 tuntia? Meillä on oikeasti kellokoneisto päässämme! Tätä koneistoa päivittää aistimamme valo. Kun vietämme aikaamme iltamyöhään asti kirkkaassa keinovalossa, estyy unta edistävien hermosolujen toiminta. Mitenhän illat saisi hämärämmiksi sisälläkin? Milloinkohan pitäisi alkaa himmentää ja sammutella valoja, jotta unen päästä saisi ongelmitta kiinni?

Syvä uni siivoaa aivoista ylimääräistä kuormaa. Tästäkin syystä elämä näyttää valoisammalta kunnollisten yöunien jälkeen. Se vaikuttaa oppimiseen karsimalla mielestä virheellisiksi todettuja toimintamalleja. REM-uni sen sijaan rakentaa yhteyksiä ja vahvistaa päivällä opittua. REM-uni ("rapid eye movement") eli vilkeuni on unta, jossa näemme usein sekavia unia esim. taistelemisesta ja pakenemisesta.

Solujen energianlähteenä käytämme adenosiinitrifosfaatti- eli ATP-molekyylejä. ATP:n kuluessa elimistöön kertyy sen hajoamistuotetta, adenosiinia, joka viestittää aivoillemme väsymisestä ja unen tarpeesta. Kofeiini blokkaa adenosiinin reseptorit, jolloin emme saa väsymisestä tietoa. Unen tarve ei kuitenkaan todellisuudessa vähene. Liian vähäinen uni altistaa mm. ylipainolle. Voisiko kofeiinin käytön vähentäminen auttaa painonhallinnassa? Toisaalta minä ainakin kaipaan usein pientä boosteria liikkeelle päästäkseni. Monesti kuppi teetä ja myöhäinen juoksulenkki kuitenkin piristävät niin, että unen päästä ei meinaa millään saada kiinni. Kunpa olisi joka päivä mahdollista ulkoilla valoisan aikaan! Tämä on yksi monista syistä, minkä vuoksi haluan ehdottomasti pyöräillä työmatkani.

Kaksi yötä sain nukuttua loistavasti, ja eilisaamuna oloni olikin loistava! Lähdin juoksulenkille puoli yhdeksältä. Kun ensimmäinen vastaantulija golfkentän kohdalla - vanha mies - toivotti hyvät huomenet ja tahtoi moikata koiraanikin, päätin alkaa tervehtiä muitakin vastaantulijoita. Seuraavakin vastaantulija Pappilanniemessä tervehti jo ennen minua, ja fiilikseni parani entisestään. (Juoksukin alkoi rullata, ja kappas vain, kello näytti 26 min, eli taas tuo maaginen n. 25 min, jolloin juoksu alkaa kulkea!) Ilmeisesti ulkoilevat ikämiehet ovat niin sosiaaliselta kuin ruumiilliseltakin pääomaltaan huimasti edellä valtavirtaa. Mutta ei minun kanttini kestänyt enää kadulla vastaantulevia nuorempia ihmisiä moikkailla. Missä vika?

Mielessäni virisi hyviä päätöksiä: merkkaan kaiken liikunnan heti ylös, en syö enää herkkuja töissä, lopetan kokiksen lipittämisen, lopetan tietokoneella pelaamisen, alan suunnitella viikon ruokalistan ennakkoon... Enkä kuitenkaan merkinnyt lenkkiä HeiaHeiaahan ja illala jo pelasin Candy Crush Sagaa. ;) Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Eilisiltana nukahdin mainiosti, mutta ilmeisesti unikiintiöni tuli täyteen aamuyöstä klo 4.20. Tämä on kiusallinen homma, nimittäin riittävät yöuneni ovat ennenkin tyssänneet näin. Ykskaks ei vain nukuta enää. Jos pidän uneni seitsemässä tunnissa tai alle, jää ilmeisesti tarpeeksi univajetta, jotta pystyn nukkumaan aina aamuun asti. Lupaus lokakuulle: käyn nukkumaan aina ennen yhtätoista. Seitsemän tuntia unta klo 23-06.